Aina silloin kun tuntuu vaikealta ja pitkillä käytävillä tulee tukehtumisen tunne, tiedän kantavani sinua ja minua, sukupolvia ennen meitä ja meidän jälkeemme, hoitamattomia tarpeita, kohtaamattomia tunteita, kielteisiä päätöksiä, tätä helvetinmoista kipua, joka minulle on lahjaksi annettu.
Kun luen lausuntoja, kirjoitan valituksia, kerään todistusaineistoja ja varaan vastaanottoaikoja ties minne ties ja kenen nimellä, olen varma, ettei mikään aiemmin eletty ole mennyt hukkaan. Kaikki tuska on jo mitattu ja määrättömäksi todettu.
On ollut paljon aikaa miettiä tätä.
Kun näen, miten vaikeaa on rakastaa ja miten ihminen mieluummin satuttaa kuin tulee satutetuksi ja hylkää kuin tulee hylätyksi, ei mikään ole mennyt hukkaan. Minuun on hakattu pohjaton tila ottaa vastaan ja hyväksyä se, mikä tekee kipeää.
Tuntuu tasaisesti haikealta.
Kun juuri tänään kaipaisin apua, löydän vain kolme vinkkiä: kuinka pelastaa seksielämä, välttää juurikasvua ja kuolla onnellisena.
Mitään niistä en tarvitse.
Jonain päivänä kuolen mutta siihen asti elän. Hiukseni saavat harmaantua hallitsemattomasti. Rakastan sinua aina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.