Äidin perintö

Tänä iltana katselin tyttäriäni, jotka venyivät kohti taivasta. Kampasin heidän hiuksensa, jotka tippuivat lanteille asti. Silitin heidän poskeaan ja sydäntään ja ajattelin, miten paljon haluaisin kertoa edeltä, varoittaa, opettaa, ja miten paljolta haluaisin heidät säästää, jos se vallassani olisi.

Katsoin heidän kasvojaan, joissa vilahtivat omat ilmeeni ja tunteeni, omat ajatukseni, omat pelkoni ja iloni, omat itkuni ja iloni. Siinä ne olivat, minulle niin tuttuina mutta heille vielä tiedostamattomina ja käsittelemättöminä.

Avasin jääkaapin ja purkit tippuivat lattialle. Pöydällä seisoivat tiskit kasattuina, vaatteet kaikkialla siististi sekaisin. Mitä heille tulenkaan jättämään perinnöksi? Millaisen elämisen mallin ja millaisen järjestelmän? Huoneet sekaisin ja ajatukset aina ensimmäisinä! Siinä on mallini ja järjestelmäni ja siinä on kerrakseen mallia ja järjestelmää. Sisin aina ensin. Sitten vasta ulkoinen. Rauha aina ensin. Sitten vasta järjestys.

Suon heille silti vapauden päättää, minkä osan perinnöstään he haluavat ottaa vastaan. Ei kaikki ole oikein saati pyhää, vaikka se olisikin äidin vanhaa tai äidiltä saatu. Sen olen oppinut. Saan olla äitiäni vastaan, eri mieltä, erilainen, tehdä asiat eri tavoin. Voin jättää pyykkini silittämättä. Voin jättää sänkyni petaamatta. Mankelia en omista eikä se meille edes mahdu. 

Äidin antama perintö on itse asiassa äidin valitsemaa ja äidin omaa. Sitä ei ole pakko valita, mutta mitä jättäisin valitsematta? 

Pystynkö jättämään tunnekuormat? Ylisukupolviset vaillejäämiset? Puutteet? Isänikävän ja äidinnälän, jossa sodanjälkeiset lapset kasvoivat ja joka siirtyi äidinmaidossa ja vastikkeessa meihin 70-luvun lapsiin?  Vaikenemisen ja huonon itsetunnon, häpeän, hiljaisuuden, ongelmien kieltämisen ja sen kaiken ahdistuksen, mikä vanhuudessa herättää öisin huutamaan äitiä ja itkemään isää, joka meni jo tai jota ei ikinä oikeasti ollutkaan? Kaiken, mikä estää yhteyden, katkoo välit, katkeroittaa, sairastuttaa ja painaa puhumattomana hautaan asti?

Kaikkea ei tarvitse perintönä valita ja ottaa vastaan, mutta paljon annetaan pyytämättä. Vaikenemalla ja kieltämällä on valunut paljon sukupolvelta toiselle, tyttärelle ja tyttärentyttärelle ja tyttärentyttärentyttärelle asti. Ehkä pidemmällekin, mutta kauemmas ei katseeni yllä. Vuosikymmeniä ja ihmisen ikä on tarvittu, jotta tunteet voisivat tulla kohdatuiksi, surut surruiksi, häpeä rakastetuksi pois meistä ja meidän iholtamme, eikä sekään aika ole silti aina riittänyt. 

Syvällä kiertää ainaista rataansa kaipaus, missä äiti oli silloin, kun tarvitsin häntä eniten.

Vastaan itselleni ja äidilleni ja hänen äidilleen. 

Olen yrittänyt parhaani. Niin on äitinikin. Niin hänenkin äitinsä. Niin hänenkin äitinsä.

Siispä tyttäreni. Te tulette saamaan varmasti osanne perinnöstä. Osan olette saaneet jo. Se on jo talletettu sisimpäänne. Putoavat purkit ja kaatuvat hyllyt eivät ole sen heikoin anti. Heikoin anti olen minä: se, mitä tiedostamattomastani jää minulta tiedostamatta, ja se, mitä sisimmästäni jää minulta kohtaamatta. Sen te tulette perimään. Jätän sen teille, vaikka en tahtoisi.

Ikiaikainen äitien rukous kohoaa tänäkin iltana kohti taivaita. Suokoon elämä teille viisautta toimia vahvemmin kuin minä ja nähdä tie siellä, missä minä olen päätynyt umpikujaan. Kasvata heidät taivaisiin ja varjele heidät pahalta. Päästä heidät äidistään. Ja sen jälkeen tuo heidät vielä kerran lähelle, syliin, takaisin. Äiti on tässä.

Atyyppisiä oireita

Esitiedot:

Potilas on 41-vuotias, omasta mielestään pitkä ihminen, joka haluaa usein olla tekemättä mitään. Käyttää aikaa pelkkään ajatteluun. Näyttää ulkoisesti maatuskan ja Neandertalin risteymältä. Naimisissa kaksimetrisen miehen kanssa, joka muuttuu toisinaan karhuksi.  

Status: 

Keskusteltaessa potilas kertoo, ettei pelkää mitään. Lähtisi mielellään matkoille. Nuoruudessaan harrastanut kuumatkailua. Niistä ei dokumentteja mukana. Sen jälkeen viihtynyt kotona. Kertoo nyt aikeenaan olevan matka Marsiin, jossa ei tiettävästi lähistöllä muita ihmisiä. Haaveilee myös Neuvostoliitosta ja turistimatkasta sanatoorioon, jossa ei kovasti ruuhkaa. Kelluisi ja kävisi selkähieronnassa, myös faskiakäsittelyssä. Kertoo käyttävänsä ajattelunsa apuvälineenä 2048-peliä. Siksi löytänyt matkakohteita luovasti.

Arvio:

Potilaan jalat ovat kasvaneet huomattavasti kahden raskauden aikana, ja hän on aavistanut monia asioita, ennen kuin ne ovat tapahtuneet. Nämä mitattavissa ja dokumentoitu. Viime aikoina ruokavalio vaihtunut epäterveellisiin muttereihin, ja tutkittaessa huomataan vatsalaukun muuttuneen työkalupakiksi. Osin turvotusta etenkin oikealla puolella ylävatsaa. Vatsanpeitteiden palpaatiossa vasaran varsi tuntuu selvästi poikittain. Tilanteeseen nähden peloton.

Suunnitelma:

Potilaalla epätyypillinen tila, jossa tarve päästä laajentamaan elinpiiriä provosoituu haaveiluna. Koska taipumuksena aavistaa etukäteen tapahtumia ja ajatuksia, tähän puututtava pikaisesti, jotta ei toteudu. Ruokatottumukset vaihtuneet epätyypillisiksi, mikä puolestaan on aiheuttanut vatsaongelmia työkaluineen päivineen, myös jonkin verran turvotusta. 

Potilasta rohkaistaan laajentamaan reviiriään turvallisemmilla tavoilla kuin avaruus- tai aikamatkailulla. Ylipäänsä pitkiä matkoja kehotetaan välttämään. Työmatkat omalla kulkuvälineellä suositeltavia toistaiseksi. Samoin pyöräily tai lenkkeily. Auttanee pitkällä tähtäimellä ylipainoon, myös turvotukseen. Nesteiden nauttimista lisättävä, etenkin veden. Sokeri vältettävien listalle. 

DG 1: Covid-19 aiheutt. atyypp. haav.

DG 2: Caster Ventriculus con Hammer

L0V3 S0N9

Nuorina olimme johtoja. Olimme lähekkäin ja yhdistyimme tietokoneeseen. Virta syttyi hyllyihin, jotka alkoivat notkua koneita, näyttöjä, levysoittimia, kurkkupastilleja, kirjeitä, papereita ja tarroja. Ilmanvaihto ei toiminut kunnolla mutta mitä siitä. Ketään ei haitannut.

En tunnistanut kaikkia koodeja. Miksi laitoit jäätelötötterön? Terävän pippelin? Linnunnokan? <3

Opin koodit. Syntyi lapsi, sitten toinen. Voimavirtaa ja ylikierroksia ja sitten savutti. Ylijännitepiikki. Sitten toinen. Taas savutti. Kun pölyn harmaa käristyy sähkölaitteessa, se muuttuu mustaksi eikä haise hyvältä.

Nyt on mekaniikkaa, sähköä, ja, ja, ja paperia, paperia, paperia, paperipinoja, pinoja ja tekniikkaa järjestyksessä ja sukulaiset aina vain epäjärjestyksessä ja teknoa ja heviä settiä iskelmää. Tulostin piilossa ja Aku Ankat pinoissa eikä mahdu enää lisää paperia. Valokuvissa me ja lapset vauvoina. Olimme joskus tosi nuoria. Kaksi työpöytää kulmittain, kaksi tuolia sivuttain, kaksi ihmistä seläkkäin, kaksi sydäntä lähekkäin. Minulla on harmaita mutta niin on sinullakin. Se ei haise pahalta vaan näyttää hyvältä.

Työhuone on ihmisen parasta aikaa.

Eksistenssini satamana

Minä olen vain satama pieni, joka rakastaa paikoillaan olemista ja palaamista mutta ei lähtemistä. Olen satama, joka rakastaa niitä laivoja, jotka palaavat ja ovat paikoillaan, mutta ei lainkaan niitä, jotka lähtevät. 

Silti ne välillä lähtevät. Joskus on ollut aikoja, jolloin olen ollut yksin liian kauan ja ilman laivoja, joita olisin voinut öisin rakastaa ja joiden kanssa olla yhtä. 

Kerran luokseni tuli eräs laiva, suurempi ja kauniimpi muita, ja se sanoi tuntevansa sen, mitä salassa ajattelin. Se sanoi, etten voisi kuitenkaan ikinä olla laiva. Minun tulisi olla satama. 

Minun tulisi ottaa tulijat vastaan, isot ja pienet, pitää niistä huolta mutta antaa niiden myös lähteä ja lähettää ne matkaan iloiten. Minun tulisi muistaa niitä kaiholla mutta hymyillä muistaessani.

- Kookosmanna on kookoksen hedelmälihasta jauhamalla valmistettua, voimaista tahnaa. Ota sitä ja syö, jotta vahvistut ja jaksat, laiva sanoi. - Olen tuonut sitä sinulle. Valmistaudu tehtävääsi, kasva kutsumukseesi ja tee se, mitä minä käsken sinun tehdä: Nouse jo varjoista, joiden alle olet halunnut vaipua. Nouse jo varjoista, joita toiset ovat yllesi heittäneet ja sinuun peilanneet. Sytytä lyhtysi, pala kirkkaasti. Tässä ovat laki ja profeetat. Lain säännöksiä on noudatettava silloinkin, kun ulkomaanliikenteeseen käytettävä alus tekee matkoja Suomen satamien välillä, joista sinä olet yksi.

Niin minä nousin. Luovuin varjoista. Noudatin uusia lakeja ja sääntöjä, joita ylleni luettiin. Illan tullen sytytin lyhtyni. Annoin niiden palaa läpi yön. Aamulla olin edelleen se sama pieni satama kuin olin siihenkin asti ollut. Lokit kirkuivat ja mereltä tuli löyhkä. 

Jokin oli silti toisin. 

Olin enemmän se sama pieni satama kuin olin vielä milloinkaan ollut.