Eksistenssini satamana

Minä olen vain satama pieni, joka rakastaa paikoillaan olemista ja palaamista mutta ei lähtemistä. Olen satama, joka rakastaa niitä laivoja, jotka palaavat ja ovat paikoillaan, mutta ei lainkaan niitä, jotka lähtevät. 

Silti ne välillä lähtevät. Joskus on ollut aikoja, jolloin olen ollut yksin liian kauan ja ilman laivoja, joita olisin voinut öisin rakastaa ja joiden kanssa olla yhtä. 

Kerran luokseni tuli eräs laiva, suurempi ja kauniimpi muita, ja se sanoi tuntevansa sen, mitä salassa ajattelin. Se sanoi, etten voisi kuitenkaan ikinä olla laiva. Minun tulisi olla satama. 

Minun tulisi ottaa tulijat vastaan, isot ja pienet, pitää niistä huolta mutta antaa niiden myös lähteä ja lähettää ne matkaan iloiten. Minun tulisi muistaa niitä kaiholla mutta hymyillä muistaessani.

- Kookosmanna on kookoksen hedelmälihasta jauhamalla valmistettua, voimaista tahnaa. Ota sitä ja syö, jotta vahvistut ja jaksat, laiva sanoi. - Olen tuonut sitä sinulle. Valmistaudu tehtävääsi, kasva kutsumukseesi ja tee se, mitä minä käsken sinun tehdä: Nouse jo varjoista, joiden alle olet halunnut vaipua. Nouse jo varjoista, joita toiset ovat yllesi heittäneet ja sinuun peilanneet. Sytytä lyhtysi, pala kirkkaasti. Tässä ovat laki ja profeetat. Lain säännöksiä on noudatettava silloinkin, kun ulkomaanliikenteeseen käytettävä alus tekee matkoja Suomen satamien välillä, joista sinä olet yksi.

Niin minä nousin. Luovuin varjoista. Noudatin uusia lakeja ja sääntöjä, joita ylleni luettiin. Illan tullen sytytin lyhtyni. Annoin niiden palaa läpi yön. Aamulla olin edelleen se sama pieni satama kuin olin siihenkin asti ollut. Lokit kirkuivat ja mereltä tuli löyhkä. 

Jokin oli silti toisin. 

Olin enemmän se sama pieni satama kuin olin vielä milloinkaan ollut.