Siunaustilaisuus oli lopussa. Viisivuotias nojautui kainalooni ja nyyhkytti.
Äiti, älä kuole.
*
Marraskuinen päivä ei kunnolla kirkastunut. Oli se aika vuodesta, kun valojen tarkoitus on loistaa pimeässä. Oli se aika elämäni vuosista, taas kerran, kun pimeyden tarkoitus on valaista olennainen.
Kuoleman ja katoavaisuuden äärellä viipyminen nosti pintaan levottomuuden. Minun aikani, tämä minun outo elämäni, on jonain päivänä ohitse. Mihin sen käytän?
Ilta kirkasti ajatuksen. Hyväksy se, mikä on. Älä vastusta sitä. Tunnusta rajallisuutesi ongelmien edessä. Anna virran virrata. Seuraa sitä. Odota. Anna aikaa. Odota.
Arkun äärellä viipyminen jätti epämukavan painon. On lähdettävä liikkeelle ja tehtävät asiat, jotka tehdä täytyy.
Puolusta, pidä oikeuden puolta.
Rakenna yhteyttä. Vaali sitä, hoida sitä, ruoki sitä. Kutsu siihen, ohjaa siihen. Älä pakota, älä painosta. Pelkästään kutsu.
Rakasta. Mutta rajaa. Mutta rakasta.
Olet aina tervetullut. Olet aina rakas.
*
Jonain päivän kuolen. Siihen asti elän.
Say never goodbye.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.