Vaikka tekee kipeää, ei haittaa

Lapset tuottavat iloa vanhemmilleen muutettuaan pois kotoa, luki tänään otsikoissa.
Pöh.
En lukenut pidemmälle.
Otsikko tarjoili liian helppoja selityksiä ja vanhemmuuden epätosia.

Lapset ovat elämänmittainen terapiaprosessi ja ikuinen ikkuna itseesi, vanhempiisi ja puolisoosi.
Tunnet kipua, kun he syntyvät.
Haluaisit sen loppuvan, ja loppuuhan se.
Tunnet toisenlaista kipua, kun he kasvavat.
Se ei lopu.
Kiroat itsesi, kun toistat vanhempiesi virheet.
Kiroat puolisosi, joka näyttää tekevän samoin.
Sattuu tasaisesti koko ajan.
Vähintään vähän epämääräisesti pelkäät sitä sun tätä, sillä tiedät etukäteen, mitä he voivat kohdata ja mitä heille voi sattua.
Haluaisit suojella mutta tiedät, ettet siihen pysty.
Et pysty kontrolloimaan lapsesi elämää.
Ethän pysty kontrolloimaan edes omaasi.
Kärsimys tulee jokaiselle pyytämättä ja kaikki kipu, sairaus, kiusaus ja kuolema ilman erillistä kutsua.
Jokainen saa kyllä osansa.

Kannattiko pelätä? kysyi kätilö, kun epiduraali oli pistetty.
Kysymys oli vailla tunteiden tuntemusta, täysin järjetön.
Vaikenin.
Eivät tunteet ole asia, joka kannattaa tai ei.
Tunteet ovat meissä kaikesta huolimatta, kannatti tai ei.
Ne kertovat meistä.
Ne kuuluu tiedostaa ja kohdata, ei torjua.
Ne kertovat, millainen otus olet ja mitä tarvitset.
Ne kertovat, kuka olet.

Miksi pitäisi olettaa, että elämänmittainen terapiaprosessi olisi pelkästään iloa ja onnea?
Miksi edes pitäisi tavoitella vain iloa ja onnea?
Ilo ja onni saapuvat vuorollaan kyllä, jos et kiellä pelkoa, surua ja kipua.
Vain tunteiden koko paradigman tunteminen tuo tasapainon sinulle, minulle, lapsellekin.
Silloin vaaka asettuu.
Sydämesi lihoo ja laihtuu yhtä aikaa.

Minun lapseni eivät ole minun eivätkä sinun lapsesi ole sinun.
Heille on annettu oma tie, oma sielu, oma elämä.
Ilo kulkee käsi kädessä surun ja kärsimyksen kanssa.
Tehtäväksesi jää vain tuntea kaikki se, löytää itsesi ja antaa lapsellesi sama mahdollisuus.

Ihanaa.

No välillä se tekee kipeää.

Ei haittaa.

Valot sammuvat, joka päivä

Kaikki ei onnistu. Paljon menee pieliin. Pahaa mieltä tulee ja menee. Sellaista on olla ihminen.

Kunpa olisi lupa erähtyä. Lupa tehdä vihreitä. Mahdollisuus olla vajavinen, hyvin keksen.

Olen sitä joka tapauksessa.

Millä mittaat itseäsi?

Pituudella, painolla, painoindeksillä, rasvaprosentilla, vaatekoolla, hauiksen ympärysmitalla, rinnan ympärysmitalla, vyötärön ympärysmitalla vai lantion ympärysmitalla?

Korvien muodolla, nenän mallilla, silmien värillä, sormien mallilla, jalkojen mitalla, hiusten laadulla, hiusten mitalla, hiusten värillä, kengännumerolla, kuulovammalla, likinäöllä, ikänäöllä, lentotaidolla, puuttuvalla hännällä?

Vaatteiden merkillä, vaatteiden värillä, merkkiautolla, syntymämerkillä, kunniamerkeillä vai pelimerkeillä?

Karvaisuudella vai karvattomuudella, vammaisuudella vai vammattomuudella, lasten määrällä vai lapsettomuudella?

Työpaikalla, koulutuksella, tohtorintutkinnolla vai sen puutteella, peruskoulun keskiarvolla vai lukion kursseilla, yrittäjyydellä vai ammattitutkinnolla, runollisilla ansioilla, teknisillä taidoilla, luovuudella, matemaattisuudella vai kielellisyydellä, hengellisyydellä vai uskonnollisuudella, järkiperäisyydellä, ateismilla, suorittamisella vai laiskottelulla?

Kirjojen määrällä, treenien määrällä, siivoamisen määrällä, neliöiden määrällä, vuokran suuruudella, jäljellä olevan asuntolainan määrällä, veroprosentin suuruudella, vuositulojen määrällä, takana olevien eläkevuosien määrällä vai ennen eläkettä edessä olevien vuosien määrällä, lasten määrällä, lastenlasten määrällä, työpaikkojen määrällä, työhakemusten määrällä, työttömyyspäivien määrällä, työkyvyttömyysvuosien määrällä, työttömyyspäivärahan suuruudella, diagnoosien määrällä, leikkausten määrällä vai terapiavuosien määrällä?

Facebook-kavereiden määrällä vai Instagram-seuraajien määrällä, tykkäysten määrällä vai sydänten määrällä?

Rahan määrällä vai tavaroiden määrällä?

Suorituksillasi, ansioillasi, teoillasi?

Annan neuvon, vaikka et ole sitä kysynyt. Alan tulla vanhaksi, ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän saatan pyytämättä jotain sanoa, pahimmassa tapauksessa jopa neuvoa.

(Vaikka kirjoitankin tämän sinulle, kirjoitan toki oikeasti itselleni. On vain niin paljon helpompaa neuvoa toisia kuin itseään ja samalla tunnustaa, miten vaikeata tämä kaikki itselle on. Kun neuvon toisia, voin olla vain että tättädää, minä tämän tietenkin jo kaiken osaan ja tätä elämässäni toteutan. On niin helppoa uskoa omiin valheisiinsa ja uskotella niitä toisillekin.)

Kääk!

Juttuhan meinasi lähteä jo aivan sivupoluille, ja se neuvo oli jäädä antamatta!

Siis:

Jos mittaat, niin tee se lempeästi ja mittaa itseäsi vain

rakkautesi määrällä, anteeksiantamisen taidollasi, katseesi lempeydellä, kuuntelemisen taidollasi, oman itsesi tuntemisen määrällä, omien rajojesi asettamisen taidolla.

Mittaa itkusi määrällä ja ilosi määrällä ja surusi syvyydellä ja naurusi heleydellä.

Mittaa oman inhimillisyytesi tuntemisella, erehdystesi hyväksymisellä, arvojesi kestävyydellä, totuudessa pysymisellä, oman pimeytesi kohtamisella, oman tiedostamattomasi tiedostamisella.

Jos haltuusi on uskottu huolta pidettäviä tai kasvatettavia tai jos olet itse itsellesi muuten vain rakkaasi löytänyt, valinnut ja heihin kiinnittynyt, mittaa itseäsi ajallasi, läsnäolollasi, sylilläsi, silmilläsi, korvillasi, sydämelläsi.

Muista myös, että halusitpa tai et ja tiedostitpa sitä tai et, sillä tavoin kuin mittaat itseäsi, mittaat myös

puolisoasi, kihlattuasi, seurustelukumppaniasi, luokkakavereitasi, lastesi toista vanhempaa, äitiäsi, isääsi, isovanhempiasi, appivanhempiasi, lapsiasi, lastesi puolisoita, sisaruksiasi, lastenlapsiasi, muita sukulaisiasi, ystäviäsi, tuttaviasi,

Facebook-kavereitasi, lastesi kavereiden vanhempia, opettajiasi, lastesi opettajia, esimiehiäsi, alaisiasi, kaupankassaa, pankkivirkailijaa, satunnaista matkailijaa, työkavereitasi, naapureitasi, bussikuskia ja pysäkillä seisojia,

vastaantulijoita, entisiä esimiehiäsi, työkavereitasi ja alaisiasi, entistä puolisoasi tai entistä kumppaniasi, välit katkaisseita sukulaisiasi, entisiä naapureita, entisiä ystäviä ja tuttavia,

lääkäreitä ja optikoita, tuttuja vanhuksia ja tuntemattomia vanhuksia, tuttuja lapsia ja tuntemattomia lapsia, kännissä olevia ja baareissa käyviä, kirkossa käyviä ja herätysliikkeisiin kuuluvia,

romaneja, turvapaikan hakijoita, paperittomia, kerjäläisiä, varkaita, murhaajia ja vankeja, asiakkaitasi, oppilaitasi, potilaitasi,

hoitajia ja sosiaalityöntekijöitä, vanhustenhoidosta vastaavaa johtajaa, kaupunginvaltuutettuja ja kaupunginjohtajaa,

kansanedustajia, ministereitä ja tasavallan presidenttiä.

Ja kun lopulta kaikki turha sinulta riisutaan ja otetaan pois, vain rakkautesi määrä niin itseäsi kuin toisiakin kohtaan on se ainoa mitta, mikä kestää ja mikä mitään merkitsee.

Äiti kato, mä osaan lentää!

Laulu ajattomuudesta

Tein sinulle laulun tästä hetkestä, sillä se on kaikki, mitä minulla on.

Katsoin harmaantuvaa partaasi.
Haroin harmaantuvia hiuksiani.
Kauan sitten kirjoitit aralle lukiolaistytölle.
Soitin sinulle haparoivasti syksyiltana Vanajan kirkossa Schubertin Impromptua.
En harjoitellut sitä ikinä loppuun.
Olimme yhdessä, olimme erikseen.
Olimme taas yhdessä.

Tein sinulle laulun tästä hetkestä, sillä se on kaikki, mitä meillä on.
Tässä kaupungissa on kaksi vanhusta.
Ne olemme me: henkisesti vanhoina syntyneet, kohta jo fyysisestikin vanhat ja harmaantuneet.
Älä huoli.
En aio värjätä hiuksiani.
Alan lopultakin tulla omaksi itsekseni.
Olen oikeasti arka ja haparoin.
Niin sinäkin.
Ei haittaa.

Tein tämän laulun, sillä olemme vain tänään.
Menneisyydellä ei ole väliä.
Tulevaisuutta emme hallitse.
Tapahtukoon mitä tahansa, olemme tänään, tässä, näin, ihan hiljaa.
Täällä on hyvä olla.
Täällä ei liiku aika.