Niin koitti suuren juhlan valmistelupäivä. Perheemme yllätti itsensä ja ehkä myös kaikki sukulaiset ja ystävät tekemällä kahdeksan tunnin mittaisen suursiivouksen, jollaista emme ole koko perheenä tehneet vielä milloinkaan yhdessä. Tomutimme, pölytimme, imuroimme, vaihdoimme lakanat, pesimme vessat ja viimeiseksi pesimme koko kylpyhuoneen.
Lapset tiesivät, että pääsiäistä vietetään sen takia, kun Jeesuskin halusi kerran yllättää kaikki kaverinsa ja heräsi sunnuntaiaamuna eloon, vaikka se oli ensin ollut kuollut.
Selkä on tällä hetkellä niin jumissa, että vähän pelottaa, miten oma ylösnousemukseni huomisaamuna onnistuu.
Viimeksi olen riehunut näin, kun odotin esikoistamme seitsemän vuotta sitten. Ilmassa oli silloin suuren urheilujuhlan tuntua. Niin oli tänäänkin. En ole muistanut syödä enkä juoda. Vessa piti pumpata auki karhupumpulla, ja pesukone valutti vesiä lattialle ja valuttaa yhä. Eikä siinä vielä kaikki. Vuosia vanhat mutta rakkaat housut repesivät - eivät sentään temppelin esirippuna ylhäältä alas vaan vasemmalta oikealle. Ehkä elämä haluaa viestittää jotain, sillä kylpyhuoneen siivouksen tuiskeessa huomasin kummankin sukkani kantapään revenneen täysin.
Aikakausi on selvästi vaihtumassa.
Näinhän täällä meille käy. Ajat ja kaudet tulevat ja menevät. Me teemme kunakin hetkenä sitä, mitä meille eteen tehtäväksi annetaan. Me hikoilemme ja haisemme ja siivoamme omia sotkujamme. Siivoamme lastemme sotkuja. Siivoamme monenlaisia ja monien muidenkin tekemiä sotkuja. Samalla meitä riisutaan vaate vaatteelta ja kerros kerrokselta, sillä hikoilemme niin, että on kertakaikkiaan pakko riisua. Meistä lähtevä haju on niin paha. Lopulta jäljelle jäävät vain tämä kipeytynyt ja rähjääntynyt ja haiseva kroppa ja nämä uupumuksesta vapisevat kädet. Viimeisen pesun ja kantapäiden voitelun jälkeen kallistamme päämme vaakatasoon. Olemme onnekkaita, jos voimme tehdä niin. Kaikilla ihmisen pojilla ja tyttärillä ei ole paikkaa, mihin päänsä kalllistaisi.
Ja huomisaamuna, kun heräämme, on juhla. Koronteenista, sairauksista, kolottavista lihaksista ja jumiutuneista ajatuksista huolimatta huomenna on juhla. Pääsiäispupu on saattanut piilottaa munia ulos. Lapset muistavat sen ja heräävät niin aikaisin kuin pystyvät. Minä nousen sängystä niin myöhään kuin pystyn, jos vain huomenna nousemaan ylipäänsä pystyn.
Jeesus on lasten kaltainen. Hänelläkin on tapana nousta ylös aikaisin aamulla ennen ketään muuta, etenkin pääsiäissunnuntaisin.
Lapset tiesivät, että pääsiäistä vietetään sen takia, kun Jeesuskin halusi kerran yllättää kaikki kaverinsa ja heräsi sunnuntaiaamuna eloon, vaikka se oli ensin ollut kuollut.
Selkä on tällä hetkellä niin jumissa, että vähän pelottaa, miten oma ylösnousemukseni huomisaamuna onnistuu.
Viimeksi olen riehunut näin, kun odotin esikoistamme seitsemän vuotta sitten. Ilmassa oli silloin suuren urheilujuhlan tuntua. Niin oli tänäänkin. En ole muistanut syödä enkä juoda. Vessa piti pumpata auki karhupumpulla, ja pesukone valutti vesiä lattialle ja valuttaa yhä. Eikä siinä vielä kaikki. Vuosia vanhat mutta rakkaat housut repesivät - eivät sentään temppelin esirippuna ylhäältä alas vaan vasemmalta oikealle. Ehkä elämä haluaa viestittää jotain, sillä kylpyhuoneen siivouksen tuiskeessa huomasin kummankin sukkani kantapään revenneen täysin.
Aikakausi on selvästi vaihtumassa.
Näinhän täällä meille käy. Ajat ja kaudet tulevat ja menevät. Me teemme kunakin hetkenä sitä, mitä meille eteen tehtäväksi annetaan. Me hikoilemme ja haisemme ja siivoamme omia sotkujamme. Siivoamme lastemme sotkuja. Siivoamme monenlaisia ja monien muidenkin tekemiä sotkuja. Samalla meitä riisutaan vaate vaatteelta ja kerros kerrokselta, sillä hikoilemme niin, että on kertakaikkiaan pakko riisua. Meistä lähtevä haju on niin paha. Lopulta jäljelle jäävät vain tämä kipeytynyt ja rähjääntynyt ja haiseva kroppa ja nämä uupumuksesta vapisevat kädet. Viimeisen pesun ja kantapäiden voitelun jälkeen kallistamme päämme vaakatasoon. Olemme onnekkaita, jos voimme tehdä niin. Kaikilla ihmisen pojilla ja tyttärillä ei ole paikkaa, mihin päänsä kalllistaisi.
Ja huomisaamuna, kun heräämme, on juhla. Koronteenista, sairauksista, kolottavista lihaksista ja jumiutuneista ajatuksista huolimatta huomenna on juhla. Pääsiäispupu on saattanut piilottaa munia ulos. Lapset muistavat sen ja heräävät niin aikaisin kuin pystyvät. Minä nousen sängystä niin myöhään kuin pystyn, jos vain huomenna nousemaan ylipäänsä pystyn.
Jeesus on lasten kaltainen. Hänelläkin on tapana nousta ylös aikaisin aamulla ennen ketään muuta, etenkin pääsiäissunnuntaisin.
